Kategoria: Hyvinvointi

Hyvän mielen työpaikka

Millaista on hyvän mielen työpaikassa?

Rekrytoijana kysyn usein työhaastattelussa hakijoilta ”millainen on työpaikka, jossa viihdyt?” Vastaukset ovat yllättävän samankaltaisia. Hyvän mielen työpaikassa on mukavat työkaverit ja reilua johtamista. Ei ole selkään puukottamista ja eikä liian kiire. Annetaan vastuuta ja vältetään liiallista mikromanageerausta.

Tutkimustenkin mukaan eniten suomalaisten viihtymistä työpaikalla edesauttavat työkaverit. Myös työn sisältö ja vaikutusmahdollisuudet ovat tärkeitä asioita, lisäksi joustavuutta ja etätyön mahdollisuutta arvostetaan. Huono pomo voi äkkiä pilata hyvän työpaikan. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan huono pomo on syynä 80 prosentissa vapaaehtoisista irtisanoutumisista.

Saako työpaikalla nauraa?

Suomalaisissa työpaikoissa on yllättävän hauskaa. Oikotien tekemän tutkimuksen mukaan 84 % kertoi nauravansa töissä. Nauraminen on hyväksi terveydelle, se rentouttaa ja saa aikaan yhteenkuuluvuutta. Nauretaanko sinun työpaikallasi?

Naurun tappaa usein kiire ja kiireestä aiheutuu stressiä. Liiallinen stressi haittaa työssä viihtymistä. Samaisen tutkimuksen mukaan 56 % kaikista vastaajista kertoi stressaavansa työssään. Stressiä pystyy vähentämään purkamalla kiireen tunnetta. Asiaa auttaa myös jos työntekijä kokee, että häntä kuunnellaan ja ettei ole yksin ongelmien kanssa.

Miten luodaan hyvä työilmapiiri?

Hyvän työilmapiirin luominen ei ole vaikeaa. Kun tahtotila on yhteinen, alkaa muutos näkyä. Johton tehtävänä on luoda perusedellytykset tasa-arvoiselle ja reilulle kohtelulle. Esimiehiä kannattaa kouluttaa ja antaa heille eväitä johtamiseen. Yksilön tasolla vastuun antaminen ja mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön ovat tärkeitä. Kun työn raamit ovat selvät ja työntekijä tietää mitä häneltä odotetaan, on helppo tehdä töitä.

Pätevän johdon lisäksi ilmapiiristä on vastuussa jokainen yksittäinen työntekijä. Se näkyy siinä, miten kohtelemme työkaveria ja miten osaamme ottaa ristiriitatilanteet esille. Jokainen voi sanoa kiitos hyvin tehdystä työstä, se ei ole pelkästään esimiehen tehtävä. Myönteinen ruokkii myönteistä ja kielteinen kielteistä. Olisi tärkeää myös, että ketään ei jätetä ulkopuolelle. Voimme kukin vaikuttaa omalta osaltamme siihen, että kaikista pidetään huolta ja kaikki kutsutaan mukaan.

LUE LISÄÄ SEURAAVALTA SIVULTA

Työelämän joustot työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi

Nykylainsäädäntö mahdollistaa jo nykyisin erilaiset joustoja työelämässä. Eniten on tehtävää asenteiden muuttamisessa työpaikoilla, sanovat Väestöliiton erityisasiantuntija Anna Kokko ja STTK:n lakimies Anja Lahermaa. Perheystävälllisyys työpaikoilla tarkoittaa asenteita ja tekoja, joilla on myönteisiä vaikutuksia perheiden arkeen ja hyvinvointiin.

”Perheystävällisyys voi olla pieniäkin tekoja. Esimerkiksi palaveriaikojen muuttaminen ydintyöajalle, jolloin ne eivät mene päällekkäin lapsen päivähoitoon viennin tai noudon kanssa. Keinoja toimia perheystävällisesti on paljon aina työvuorosuunnittelusta etyömahdollisuuksiin. Eri työpaikoille sopivat erilaiset keinot”, sanoo Kokko.

Perheystävällisyys tarkoittaa eri elämänvaiheessa eri asioita. Yksin elävälläkin voi olla hoivavastuuta esimerkiksi iäkkäistä vanhemmistaan. Nykylainsäädäntö ei aina tunnista erilaisia perhemuotoja. Lahermaa on mukana STM:n asettamassa työryhmässä, joka pohtii, miten lainsäädäntöä voisi muuttaa yhdenvertaisemmaksi yksinhuoltaja-, etävanhempi-, adoptio-, monikko-, sateenkaari- ja sijaisperheiden osalta.

Pienen yrityksen voi olla vaikeampi joustaa

Yritykset ovat eri lähtöviivalla kyvyssä joustaa riippuen resursseista, kuten koosta, toimialasta, historiasta ja johtamiskulttuurista.

”Suuryritykset pystyvät usein tekemään paljonkin, jos haluavat. Pienissä yrityksissä, esimerkiksi parturikampaamossa, voi olla suuria haasteita, jos joku sairastuu tai jää perhevapaille. Tällaisissa tapauksissa kyky joustaa voi olla heikompi, vaikka tahto olisi hyvä”, Kokko sanoo.

Jatkuu seuraavalla sivulla…

Voiko lomalla oikeasti lomailla?

Ajatus kesälomasta saa hymyn huulille. Kesä on ovella ja pian koittaa useilla myös loman aika. Kesälomaan yhdistyy paljon odotuksia ja osa saattaa kokea jopa stressiä loman suunnittelusta. Kysymyksiä on monenlaisia. Milloin voi pitää lomaa? Kenen kanssa loman viettää? Millaisia suunnitelmia tekee? Milloin on parhaat lomasäät? Onko töistä oikeasti mahdollisuus irrottautua lomalla?

Työpaikoilla säästetään lomaresursseista

Viime vuosien trendi on ollut, että yritykset odottavat työntekijän hoitavan työasioita lomallaankin. Heinäkuu on yleisin lomakuukausi Suomessa, mutta monissa kansainvälisissä yrityksissä tehdään töitä myös heinäkuussa. Tämä voi aiheuttaa painetta. Lain mukaan lomalla ei kuitenkaan tarvitse tehdä töitä. Jos lomalla joutuu esimerkiksi päivystämään, pitäisi siitä maksaa erillinen korvaus. Käytännössä monilla työpaikoilla säästetään eikä oteta kesätyöntekijöitä. Kussakin työyhteisössä on oma kulttuurinsa ja omat tavat toimia myös lomien suhteen. Mikäli kesätyöntekijää ei palkata, olisi hyvä sopia etukäteen kuka sijaistaa loman aikana ja miten työt jaetaan.

Kenelle loma kuuluu lain mukaan?

Vuosilomalain mukaan työntekijällä on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa 2 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työntekijällä, joka sopimuksen mukaan tekee kaikkina kalenterikuukausina työtä alle 14 päivää tai alle 35 tuntia eikä siten ansaitse lainkaan vuosilomaa, on työsuhteen kestäessä oikeus halutessaan saada vapaata 2 arkipäivää kultakin kalenterikuukaudelta, jonka aikana hän on ollut työsuhteessa.

Rajojen asettaminen on sinun tehtäväsi

Näin sanoo laki, mutta miten asia käytännössä toteutuu? Onko loma työntekijän omaa aikaa, jolloin on mahdollista viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa vai vietetäänkö loma niin, että työnantaja hyötyy siitä? Rajojen asettaminen ei aina ole helppoa. Voi olla vaikeaa sanoa ei, varsinkin jos työpaikalla on ollut taloudellisia haasteita ja esimerkiksi YT:den uhka leijuu ilmassa. Toisaalta varmaa työpaikkaa ei tänä päivänä ole kenelläkään ja kannattaa muistaa, että jos sanot ”kyllä” työnantajalle, samalla sanot ”ei” omalle hyvinvoinnille ja perheellesi. Työnteko loman aikana on pois yhteiseltä perhe- tai parisuhdeajalta.

Ilman lomaa ei kukaan jaksa

Loman merkitystä terveyteen on tutkittu jonkin verran. Tutkimuksissa on todettu, että loman pitämättä jättäminen nostaa riskiä sairastua sydänoireisiin. Psyykkisen hyvinvoinnin on tutkimuksissa todettu paranevan jo lyhemmänkin loman aikana. Palautumiseen tarvittavan ajan kesto riippuu työntekijän kuormittumisen määrästä. Tutkimuksissa on todettu myös, että mitä kuormittuneempi työntekijä on, sitä pidempi irtautuminen työstä on tarpeen. Yllättävää kyllä, loman hyvinvointivaikutukset ovat lyhytkestoisia. Tästä syystä suositellaan, että lomia kannattaa pitää vuoden aikana useampia.

LUE LISÄÄ SEURAAVALTA SIVULTA!

Pitkäaikaissairaudet eivät enää estä työssäkäyntiä

Työn tekeminen on monelle yksi elämän kulmakivistä. Se tarjoaa sosiaalisen ympäristön, toimeentulon, ja antaa mielekkyyttä elämään.

Työ tukee terveyttä. Työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen voi olla kova pala purra, vaikka arkiaamuna joskus haikailisikin eläkepäivien auvon perään.

Lääketeollisuuden säätiön viime vuonna julkaisemassa kirjasessa Lääkkeet ja työkyky, käsitellään pitkäaikaissairaiden työkyvyn säilyttämistä oikeanlaisen hoidon avulla. Työkyvyn säilyminen mahdollisimman pitkään, tai työuran loppuun asti, on sekä yksilön että kansantalouden kannalta merkityksellistä.

Ennen nopeasti työkyvyttömyyteen johtavien sairauksien kanssa pystyy nykyisin elämään sopivan hoidon avulla. Monet krooniset sairaudet ovat arkistuneet, kun sairastunut voi lääkehoidolla elää tavanomaista elämää. Esimerkiksi syöpään tai reumaan sairastuneet voivat oikeanlaisen hoidon avulla säilyttää työkykynsä, eikä astman takia joudu enää sairauslomalle. Diabeteskin on monella sairastuneella lääkehoidon ansiosta oireeton.

Kirjassa käsitellään myös epilepsian, MS-taudin, kiputilojen, influenssan, sydän- ja verisuonitautien sekä suolistosairauksien hoidettavuutta. Monet vakaviin tauteihin on olemassa nykyisin hoitoja, joilla yksilön toimintakyky säilyy, ja taudin oireet pysyvät kurissa.

Kasvava huolenaihe työ- ja toimintakyvyn kannalta on masennus. Työkyvyn menettämisen yleisin syy on ollut vuosituhannen vaihteesta lähtien mielenterveyshäiriöt. Masennuksesta johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Aikaisemmin työkyvyttömyyseläkkeelle jäätiin useimmiten tuki- ja liikuntaelinsairauksien takia.

Vuonna 2013 Suomessa työkyvyttömyyseläkettä sai yli 180 000 henkilöä, joista noin 11 prosenttia sai osatyökyvyttömyyseläkettä. Vuosittain noin 20 000 henkeä jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Työterveyslaitoksen mukaan vuonna 2010 menetettiin 308 000 työvuotta ennenaikaisen eläköitymisen vuoksi.

Työkyvyttömyyseläkkeiden saajien määrä on kuitenkin pienentynyt kymmenen vuoden takaisesta yli kuudellakymmenellätuhannella. Lääkkeet ja työkyky julkaisu pitää pienentynyttä työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrää merkkinä lääkehoidon kehittymistä viime vuosikymmeninä.

Kirjanen korostaa lääkkeiden merkitystä työkyvyn säilyttäjänä, ja se painottaa uusien lääkkeiden saatavuutta kuluttajalle kohtuullisin hinnoin. Tämä tarkoittaa lääkkeen päätymistä Kela-korvauksen piiriin.

Suomessa lääkkeiden Kela-korvaavuudesta päättää hintalautakunta, joka tasapainoilee lääkkeiden tehokkuuden ja lääkeyritysten asettamien hintojen välillä. Joskus uudet ja tehokkaat lääkkeet jäävät kuluttajan saavuttamattomiin hintansa puolesta, kun hintalautakunta päättää, etteivät lääkkeen hyödyt ole tasapainossa hinnan kanssa.

Tähän Bermudan kolmioon, jossa pyörivät hintalautakunta, lääkeyritykset ja sairastunut ihminen, Lääkkeet ja työkyky -julkaisu antaa vastaukseksi, että mahdollisimman uudet ja tehokkaat lääkkeet on saatava sairastuneelle hinnasta huolimatta.

Julkaisu puhuu myös terveydenhuollon panostusten puolesta. Terveydenhuollolla on elintärkeä rooli ohjata potilas ajoissa oikeanlaisen hoidon pariin.

Kirjasessa korostetaan vastuun jakamista yksilön työkyvystä, vaikka loppupeleissä jokainen on vastuussa itsestään. Terveydenhuollon tehtävä on olla valmiina huomaamaan ja hoitamaan sairaudet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Yksilö voi kuitenkin elämänvalinnoillaan edesauttaa terveyden säilymistä, mutta aina siitäkään ei ole apua. Onneksi lääkehoidot kehittyvät, jotka auttavat pitkäaikaissairaita pysymään toimintakunnossa, ja mikä tärkeintä, elämään oireetonta elämää.

Teksti: Minna-Riikka Härkönen

Intuitio – kuuletko sisäisen äänesi?

Sanakirjan mukaan intuitio tarkoittaa seuraavia: oivallus, näkemys, vaisto, ennakoiva tunnetila, välitön tajuaminen, aavistus. Myös niin sanottu

Sonja Vainio, työnohjaaja (STOry) MB-Elämäntaidonvalmentaja.
Sonja Vainio, työnohjaaja (STOry) MB-Elämäntaidonvalmentaja.

hiljainen tieto on intuitioon pohjautuvaa tietoa.

Intuitio busineksessä

Viime vuosina intuitiosta on alettu puhua enemmän. Aiheesta kiinnostuneita on enenevässä määrin myös liiketalouden alalla. Intuition käyttöä yritysten johtajien kesken on tutkittu. Weston H. Agor Texasin yliopistosta tutki 2000 johtajan intuition käyttöä ja sai selville, että organisaation korkeimman tason johtajat käyttivät useammin intuitioon pohjautuvaa päätöksentekoa kuin organisaatioiden alemmilla tasoilla olevat johtajat. Nämä intuitiota hyödyntävät johtajat kävivät läpi aiheeseen liittyvän tiedon ensin, mutta jos tieto oli puutteellista tai jatkuvasti muuttuvaa, luottivat he ensisijaisesti intuitioonsa päätöksen teossa.

Onko intuitio huuhaata?

Intuitiota on aiemmin pidetty jonkinlaisena hömppänä ja se on perinteisesti liitetty taiteilijoihin, ennustajiin ja mystikkoihin. Jostain syystä osa ihmisistä kokee intuition pelottavana asiana. Intuitiota kun ei voi ”tieteellisesti todistaa.” Onneksi yleinen asenne on muuttumassa hyväksyvämpään suuntaan.

Suomessa intuition tutkiminen on ollut melko vähäistä, mutta lisääntyy koko ajan. Asta Raami ja Samu Mielonen tutkivat intuitiota kolme vuotta kestäneessä ”Intuitio luovissa prosesseissa” -tutkimushankkeessa, joka valmistui 2012. Raami ja Mielonen ovat tehneet paljon töitä töitä sen eteen, että julkinen mielipide intuitiota kohtaan muuttuisi myönteisemmäksi. Tälläkin hetkellä Raami ja Mielonen kouluttavat aktiivisesti halukkaita intuitioon liittyvissä koulutuksissa. Intuitio on alkanut kiinnostaa muitakin tutkijoita ja lisää uutta tietoa aiheesta on saatavilla.

Kuka voi käyttää intuitiota?

Kaikilla meillä on intuitio, jota kutsutaan myös sisäiseksi ääneksi. Intuitio toimii jokaisella jo lapsesta lähtien. Valitettavasti kulttuurissamme ei opeteta kuuntelemaan intuitiota. Rationaalisuuden ajalla on korostunut tarve järkiperäistää asioita. Jos jokin asia on tieteellisesti todistettavissa, niin vasta sitten uskomme siihen. Tämä on harmillista, sillä jos teemme päätökset pelkästään tietoon pohjautuen, jää paljon tärkeää päätöksentekoon liittyvää hyödyntämättä. Toisin sanoen, teemme helpommin virhepäätöksiä, jos emme hyödynnä intuitiota.

Teksti: Sonja Vainio. Kirjoittaja on työnohjaaja (STOry) MB-Elämäntaidonvalmentaja ja on toiminut rekrytointikonsulttina 5 vuotta sekä coachannut useita työnhakijoita. Mikäli haluat päivittää ansioluetteloasi ammattilaisen kanssa tai kaipaat sparrausapua työnhakuun, ota yhteyttä: www.valmennusvainio.com

Kiinnostuitko? Lue koko juttu Liiketalous -lehdestä.