Avainsana: vuosiloman siirtäminen

Vuosilomapalkka ja sairastuminen vuosilomalla

Lomapalkan määrä

Vuosiloman ajalta työntekijällä on oikeus säännönmukaiseen tai keskimääräiseen palkkaansa.

Palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä. Luontoisedut, jotka eivät ole työntekijän käytettävissä vuosiloman aikana, korvataan rahalla. Esimerkiksi luontoisetuna tarjottava ravintoetu korvataan loman ajalta rahassa verotusarvonsa mukaisesti, ellei suuremmasta rahakorvauksesta ole sovittu. Lounasetu korvataan vain loman ajalle sijoittuvista työpäivistä. Mikäli lounassetelit ovat työntekijän käytössä loman aikanakin, näistä menee vero nimellisarvon mukaisesti. Verotuksellista hyötyä työntekijälle ei siis tule siitä, jos lounassetelit annetaan seteleinä myös loman ajalta.

Kuukausipalkkaisen lomapalkka

Lomapalkan laskenta on lähtökohtaisesti helpointa silloin, jos kuukausipalkkaisen työntekijän palkkaustapa on pysynyt samana koko lomanmääräytymisvuoden. Eli jos 1.4. – 31.3. on työskennellyt kokoaikaisena ja kuukausipalkkaisena, saa tämän saman lomanmääräytymisvuoden aikaisen palkan myös vuosiloman ajalta.

Jos kuukausipalkkaisen työaika ja vastaavasti palkka muuttuu lomanmääräytymisvuoden aikana muuten kuin tilapäisesti esim. osittaisen hoitovapaan johdosta, lomapalkka lasketaan prosentuaalisesti. Jos muutokset tapahtuvat vasta lomanmääräytymisvuoden päättymisen jälkeen ennen vuosiloman tai sen osan alkamista, lomapalkka lasketaan lomanmääräytymisvuoden aikaisen työajan perusteella määräytyvän viikko- tai kuukausipalkan mukaan.Kannattaa siis yrittää ajoittaa esim. osittaiselle hoitovapaalle siirtymä siten, että tämä tapahtuu vasta lomanmääräytymisvuoden vaihtumisen jälkeen (eli aikaisintaan 1.4.). Tällöin saa palkkaa osittaisella hoitovapaalla pidettävän, edellisenä lomanmääräytymisvuonna kertyneen vuosiloman ajalta kokoaikaisen työn palkan mukaisena.

Jos kuukausipalkkaisen työntekijän sopimuksen mukainen työaika on niin vähäinen, että tästä syystä vain osa lomanmääräytymisvuoden kalenterikuukausista on täysiä lomanmääräytymiskuukausia, lomapalkka lasketaan prosenttiperusteisesti. Esim. jos tekee täyttä työaikaa vuorokuukausittain, ja pitää välissä vapaakuukausia eläkkeen tms. johdosta, lasketaan lomapalkka prosenttiperusteisesti.

Lomapalkan laskennassa huomioidaan kuukausipalkan lisäksi myös muiden kuin tilapäisten olosuhteiden perusteella määräytyvät kiinteät lisät, jotka perustuvat työnantajan ja työntekijän väliseen sopimiseen (kuten ylityön kiinteä korvaus johtavassa asemassa olevalle työntekijälle sekä matkustamisesta maksettava kiinteä korvaus) Lisäpalkan osuus lasketaan vuosilomapalkkaan keskipäiväpalkkaan perustuvaa lomapalkkasääntöä hyödyntäen. Lomapalkkaan ei lasketa lain mukaan maksettavia lisiä, kuten lisä- ja ylityökorvauksia.

LUE LISÄÄ SEURAAVALTA SIVULTA

Tunnetko vuosilomaan liittyvät oikeutesi?

Minkä verran minulle kertyy vuosilomaa työsuhteen alussa?

Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, eli ajalla 1.4.–31.3. lomaa kertyy yhteensä 30 kalenteripäivää. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä (eli 31.3. mennessä) jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työsuhteen alussa kannattaa yrittää sopia jo työsopimuksessa siitä, että vuosilomaa kertyisi heti työsuhteen alusta lähtien 2,5 pv/kk.

Lomaa kertyy täysiltä lomanmääräytymiskuukausilta, eli niiltä kalenterikuukausilta, jolloin työntekijälle on kertynyt vähintään 14 työssäolopäivää tai työssäolon veroista päivää (esim. äitiysvapaan aika on työssäolon veroista aikaa). Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, että hänelle ei tästä syystä kerry ainoatakaan 14 työssäolopäivää sisältävää kalenterikuukautta tai vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työssäolopäivää, täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai työssäolon veroista tuntia. Valtiolla, kunnalla ja yliopistolla työskennellessä vuosilomaa kertyy virka- ja työehtosopimuksen taulukkojen mukaisesti palvelusvuosiin pohjautuen.

Kuuluuko minulle maksaa lomarahaa?

Lomarahan maksaminen ei perustu vuosilomalakiin. Lomarahan maksamisesta, joka on useimmiten 50 % lomapalkan määrästä, on sovittu työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa.

Kertyykö minulle lomaa perhevapaiden ajalta?

Vuosilomalain perusteella työssäolon veroisena aikana pidetään mm. äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan aikaa, eli vuosilomaa kertyy näiltä ajoilta täysimääräisesti.

Voiko työnantaja pakottaa pitämään kertyneet vuosilomani irtisanomisajalla? 

Vuosiloma voidaan määrätä pidettäväksi ainoastaan lomakaudella (2.5.–30.9). Käytännössä kesäloman osuus, joka kertyi 31.3. mennessä, voidaan määrätä pidettäväksi irtisanomisajalla, jos irtisanomisaika sijoittuu ajalle 2.5.- 30.9. Loman ajankohdasta tulee kuitenkin ilmoittaa kuukautta ennen loman alkamista, tai jos tämä ei ole mahdollista, viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista.

Milloin vuosiloma tulee antaa?

Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan määräämänä ajankohtana. Vuosilomasta 24 arkipäivää on sijoitettava lomakaudelle (kesäloma). Muu osa lomasta (talviloma) on annettava viimeistään seuraavan lomakauden alkuun mennessä. Kesäloma ja talviloma on pääsääntöisesti annettava yhdenjaksoisena, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi loman pitämisestä yhdessä tai useammassa jaksossa 12 arkipäivää ylittävän loman osalta. Työnantaja ja työntekijä saavat sopia vuosiloman sijoittamisesta ajanjaksolle, joka alkaa sen kalenterivuoden alusta, jolle lomakausi sijoittuu, ja joka päättyy seuraavana vuonna ennen lomakauden alkua. Eli työntekijä ja työnantaja voivat sopia siitä, että työntekijä pitää lomaa jo kalenterivuoden alusta ennen lomanmääräytymisvuoden (31.3.) päättymistä, tai että hän pitää sen vasta seuraavan kalenterivuoden puolella ennen 2.5. Lisäksi saadaan sopia 12 arkipäivää ylittävän lomanosan pitämisestä viimeistään vuoden kuluessa lomakauden päättymisestä. Eli 30 päivän lomasta voidaan 18 päivää sopia pidettäväksi vasta seuraavan vuoden syyskuun loppuun mennessä.

Lue koko juttu Liiketalous 2/15 -lehdestä

Teksti: Työsuhdelakimies Anna Hellén

Työkyvyttömyys vuosiloman alkaessa ja aikana

Aiemmin lain mukaan työntekijällä ei ole ollut oikeutta siirtää vuosilomaa myöhempään ajankohtaan, jos on sairastunut vuosiloman aikana, ja sairauden kesto on ollut alle seitsemän kalenteripäivää. Yli seitsemän kalenteripäivää kestävän työkyvyttömyyden osalta vuosiloman sai siirrettyä, jos työntekijä on pyytänyt sitä ilman aiheetonta viivytystä. Muutosten myötä työntekijällä on oikeus saada vuosilomansa tai sen osa siirretyksi vuosiloman aikaan sijoittuvan työkyvyttömyysjakson vuoksi jo ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien. Vuosiloman siirtoa tulee pyytää, ja työntekijän on työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään.

Siirto-oikeus koskee lakisääteistä vuosilomaa. Se tarkoittaa enintään 24 päivän lomaa alle vuoden
jatkuneissa työsuhteissa ja 30 päivän lomaa yli vuoden jatkuneissa työsuhteissa.

Kuluuko minulta lomapäiviä, jos sairastun lomani aikana perjantaina?

Vuosilomalaki oikeuttaa vuosiloman siirtoon, jos työntekijä sairastuu vuosiloman aikana. Loman siirtoa on pyydettävä, ja työnantaja voi edellyttää lääkärintodistuksen toimittamista. Selvitä, mikä on työpaikkasi käytäntö, eli edellyttääkö työnantaja lääkärintodistuksen toimittamista jo heti ensimmäiseltä sairauspäivältä. Esimerkiksi jos sairastut kesken lomaasi perjantai-iltana, ja ilmoitat tästä työnantajallesi, sekä toimitat työnantajan tätä edellyttäessä lääkärintodistuksen, ei lauantai ja tätä mahdollisesti seuraavan viikon lomapäivät kulu sairausloman aikana.

Milloin voin pitää sairauden vuoksi siirretyt lomapäiväni?

Sairauden vuoksi siirretty kesäloma on annettava kesälomakaudella (eli syyskuun loppuun mennessä), ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua. Jos loman antaminen tällä tavalla ei ole mahdollista, siirretty kesäloma voidaan antaa lomakauden jälkeen saman kalenterivuoden aikana, ja talviloma seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Jos loman antaminen ei työkyvyttömyyden jatkumisen vuoksi ole edellä tarkoitetuin tavoinkaan mahdollista, saamatta jäänyt loma korvataan lomakorvauksella.
Työnantaja päättää siirretyn loman ajankohdan. Työnantajan on ilmoitettava siirretyn loman ajankohta kahta viikkoa tai, jos tämä ei ole mahdollista, viimeistään viikkoa ennen loman alkamista.

Teksti: Työsuhdelakimies Anna Hellén